Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo


Go to content

Rompepäivä

Myytävänä

2020 rompepäivää ei ole CONVID-19 epidemian vuoksi, suunnitelmissa pitää 2021

Antiikkielektroniikan kirpputoritapahtumassamme oli keväällä 2014 arviolta 600 kävijää ja lähes 40 myyjää. Rompepäivänä museoon ja myyntialueelle on vapaa pääsy sekä pysäköinti on ilmaista. Kahvio palvelee janoisia ja nälkäisiä myös tunnin ennen ja jälkeen rompepäivätapahtuman 9­13 ajan.

Rompepäiväkävijöiden ja myyjien joukossa on yhä suurempi osa museon ystäviä, sillä museoyhdistyksen kannatusjäsenenä saa paitsi ilmaisen sisäänpääsyn museoon itselleen ja seurueelleen, myös ilmaisen myyntipaikan aina rompepäivänä. Jäsenyys maksaa 7 euroa, pelkkä myyntipaikka ilman jäsenyyttä 15 euroa. Jäsenmaksulomake lähetetään vuosittain keväällä. Samassa kirjeessä ilmoitetaan myös tulevien rompepäivien ajankohdat, kutsutaan vuosikokoukseen ja uutisoidaan museon kuulumiset.

Museoyhdistyksen jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostia museolle, käymällä museossa ja täyttämällä liittymislomakkeen tai sitten tulemalla myyjäksi rompepäivänä ja valitsemalla jäsenmaksun myyntipaikkamaksun sijaan..

Rompepäivää edeltävänä talkooperjantaina viimeistellään paikkoja tapahtumaa varten. Iltaohjelmana paikalla yöpyville majoittujille ja karavaanareille on perinteisesti järjestetty jokin esitelmä.
Yksityiskohtia rompepäiväviikonlopun ohjelmasta julkaistaan lähempänä tapahtumaa mm. Facebook-sivullamme ja Suomen Radiohistoriallisen Seuran keskustelufoorumilla.




Back to content | Back to main menu