Autophon VHF-liikennevastaanotin.

Kansalaissotamme 1917-19 tunnetuin elektronisen tarkkailun erikoismies oli Axel Emil Tigerstedt, joka sekä kuunteli punaisen armeijan puhelinlinjoja että määritti vastusmittauksilla rautatiellä liikkuvan punaisten panssarijunan liikkeitä.

Museossa on esillä 1918 Suomessa käsityönä rakennettu yleismittari, jonka kaltaisella laitteella Tigerstedt mittasi junien liikkeitä. Samoin venäläinen kenttälennätin ja puhelinkoneet kertovat elektronisen sodankäyntimme alusta. 1920- ja 30-luvun vakoilu ei ollut luonteeltaan kovinkaan elektronista. Suomen armeija hankki aseita ja varusteita, mutta joukkoon ei juurikaan muuta kuin kenttäradio- ja kenttäpuhelinkalustoa. Talvisodan myötä Suomelle tuli kiire kehittää tiedusteluaan. Partiokäyttöön kehitettiin Kyynel-radio, joka talvisodan kaukopartioilla oli pelkkä radiolähetin. Kun välirauhan tullessa suomalainen kaukopartio jäi jatkamaan sotimista rintaman taakse, todettiin että oli välttämätöntä kehittää myös radiovastaanotin partiokäyttöön.

Pahviputkeen rakennettu Töpö kuunteli kiinteästi Lahden yleisradioaseman pitkäaaltotaajuutta. Kaukopartioille annettiin uutisten jälkeisissä tiedotuksissa peitettyjä ohjeita. Ennen talvisotaa Suomen radiotiedustelun kehittäjä ja johtaja eversti Reino Hallamaa teki vuosisadan salakirjoituskaupan. Hänen koodinmurtajansa olivat siepanneet ja kääntäneet salatusta selväkieliseksi mm. huomattavan määrän Neuvostoliiton Itämeren laivaston radioliikennettä. Suomalaisilla tiedustelutiedoilla vaihdettiin Ruotsista amerikkalaisvalmisteisia National NC-100XA-liikennevastaanottimia, jotka muodostivat radiotiedustelumme peruskaluston aina vuoteen 1943, jolloin Asan tehtailta Turusta valmistui sarja VRLK-liikennevastaanottimia. Neuvostoliiton pelättyjen desanttien ja vakoojien peruskalustoa toisessa maailmansodassa oli partioradio Sever eli pohjoinen. Pienikokoista, englanninkielisillä teksteillä varustettua radiota valmistettiin Uralilla suurina sarjoina.